Irti koukusta?

Karkki ei juuri herätä enää tuntemuksia. Ihmeemmittä väristyksittä ostin tyttärelle lauantaikarkit, viikonloppuna kuljin myös Helsingin parhaan irtokarkkikaupan ohi (Sörnäisten metroasemalla) asioiden tilaaa säälittelemättä. Karkki on kenties poistunut elämästäni? Asiantuntijoiden mukaan sokeriin ei synny fyysistä riippuvuutta, joten karkinmussuttamisen taustalla on siis ollut joku psyykkisempi seikka. Mutta näköjään 80 päivässä siitä pääsee irti. Vai pääseekö?

Ilman, ilman, ilman

Nyt on sitten takana hiihtoloma ilman karkkia, A-luokan lukuilta (=mies työmatkalla) ilman karkkia ja leffailta ilman karkkia. Kai sitä on aika addikti, kun jostain aivopoimujen kätköistä ensimmäiseksi tulee kaivettua se ajatus siitä ensimmäisestä suullisesta...

Ja kuten sanottua, perheen tuki on olematonta. Aika estottomasti ostettiin mökkikeittiön alalaatikko täyteen mässyä hiihtolomalla, kun se on traditionaalisesti ollut se viikko vuodesta kun karkkipäiväsääntö ei lapsillekaan päde. Selvisin hiihtolomasta ylettömällä hiihtämisellä, mitä en olekaan harrastanut 25 vuoteen...

Sen jälkeen olikin suuri yllätys, kun seuraava maanantai, miehen työmatka ja rauhallinen koti-ilta itseni kanssa oli niin vaikea hyväksyä ilman salmiakkipussillista. Onko se niin, että kaikki nämä hyvänolontilanteet, mitä olen karkkiin liittänyt, pitää nipsiä poikki yksi kerrallaan, ja jotkut oikein moneen kertaan. Luulisi, että aikuiselle ihmiselle tämä voisi olla piirun verran helpompaakin.

Ja tänään sitten. Hyvä fiilis, aurinkoinen päivä, ja lopuksi perheen yhteinen leffailta. Mies pyysi tuomaan "jotain kivaa" kaupungilta leffan kanssa nautittavaksi. Kiusallanikaan en tuonut karkkia, kun tiesin etten itse siihen voisi kajota. Mutta olihan ne kakarat jo käyneet sen puolen lähi-Alepassa hoitamassa. Kuuntelin kolemn tunnin ajan maiskutusta ja karkkipaperin rapinaa.

PS. Olenko jo maininnut, että näkkileivän kulutukseni on non 25-kertaistunut viimeisen kahden kuukauden aikana!

Unissas!

Ensimmäinen karkinsyöntipainajainen takana. Taustaksi kerrottakoon, että perheen tuki karkkilakolle on olematonta. Joka lauantai he kaikki kolme muistavat karkkipäivänsä ja neuvottelevat aherasti siitä, minkälaista karkkia lähi-Alepasta tällä kertaa haetaan. Karkkeja ei suinkaan syödä salaa oman huoneen hämyssä, vaan hyvinkin usein minun läsnäollessani. Karkkipusseja jätetään myös - avonaisina - lojumaan pitkin kämppää.

Nyt poika oli iltapäivällä synttäreillä ja hänelle hankittu Bilar-pussi vainosi minua pitemmän aikaa puhelinpöydältä käsin. Kotiin saavuttuaan poika avasi pussin ja vaino jatkui entistä tehokkaampana avatun pussin kuiskaillessa houkutuksiaan.

Eipä siis ihme, että lukiessani Pekka Haaviston Pantteri-salmiakin syönnistä aamun Hesarista mieleeni palautui aamuyön painajainen, jossa olin rynnännyt kyseiselle Bilar-pussille ja lakosta piittaamatta ahminut sen sisällöstä hyvän matkaa puolet sisuksiini ennen kontrollin palaamista. Mutta vain unirepsahdus siis. Hyvin eläväinen tosin....

Sokerin parantava vaikutus

Olen nyt muutaman päivän maannut sairaana sängynpohjalla, ja pakko on todeta että irtokarkkihimo on käynyt melkoiseksi. Tuntuu kohtuuttomalta, ettei läpeensä kurjaa olotilaansa voi helpottaa kuin inkivääri-hunaja-vedellä, Villi Pohjola -dvd:llä ja buranalla. Avain tässä(kin) vaikeassa tilanteessa on se, että karkkia ei ole koko talossa.

O-ou

Helmikuun berliininmunkki tuli syötyä jo tänään. Lounaaksi.

Kyllä, sellainen päivä. Nyt syön popcornia iltapalaksi.

Vuoden ensimmäinen berliininmunkki

Irtokarkin lisäksi minulle ei oikein muu makea maistu. Ainoa, johon silloin tällöin on pakko ryhtyä, on berliininmunkki. Karkkilakkoa pohdiskellessani mietin, kuinka ylettömään berliininmunkin syöntiin makeanhimo vuoden aikana vielä johtaisi.

No, vuoden ensimmäinen munkki on nyt syöty. Lounaaksi torstaina. Juuri sellainen työpäivä, joita ei pitäisi olla: aamiainen kuudelta, aikaisin töihin, ja sitten kokouksessa pitkälti iltapäivään. Ei ehdi syödä eikä käydä vessassa. Juuri silloin se berliininmunkki tuntuu kaikkein rationaalisimmalta lounaalta.

No, jos kahdentoista berliininmunkin syömisellä tästä vuodesta selviää, niin sen vielä keho ja hampaa kestävät.

Tuli(ais)kaste

Kävin Berliinissä siskontytön luona. Mennessä piti viedä tietysti ulkosuomalaiselle salmiakkia. Näytin varmaan huvittavalta, kun steppasin edestakaisin lähtöaulan FinnairShopin edessä miettien, pystynkö pitämään kaksi salmiakkipussillista syömättömänä käsilaukussa lennon ajan. Pystyin, vaikka lisähaastetta toi lentokoneessaolon pidentyminen kahdella tunnilla sankan lumipyryn vuoksi.

Takaisintullessa piti tuoda suklaata vaalivalvojaisiin. Ja vaikka en mikään suklaahiiri olekaan, hyvälaatuiset konvehdit ovat aina maistuneet. Nyt nekin pysyivät visusti käsilaukussa kotiin asti. Vaalivalvojaisissa oli onneksi tarjolla sen verran herkullinen juustotarjotin ja pähkinäsekoitus, ettei suklaaseen ollut tarvetta ryhtyä.

Karkkia on kaikkialla

Ensimmäinen viikko meni helposti, toinen on ollut vaikeampi. Näen karkkia koko ajan joka paikassa, ja mietin, miksi näin pitää olla. Jokaisessa kahvitilassa työpaikalla on noita aikaisemmin mainittuja tuliaiskarkkeja (viestintäosastolla überkiusauksena salmiakkia), mistään kaupasta ei pääse ulos käymättä karkkihyllyn kautta, ja kaiken huipuksi perheen tuki on olematon: Ensin pidettiin monta päivä ÄssäMix-pussia puhelinpöydällä ja sitten kun eilen yritin ottaa teetä, niin syliin tipahti teepaketin päälle kätketty Mars-patukka. Pojalla oli salibandypelit tänään ja pelin välillä - lauantai kun oli - tarvitsi kuulemma ehdottomasti saada energiavajeen täydennykseksi Tupla-patukka. Ostin sen, vapisevin käsin. Oma energia tuli Reissumies-leivästä.

Lauantai on huono päivä

...ainakin karkkilakkolaiselle. Se on nimittäisen se päivä, jolloin koko perheelle on ollut sallittua syödä karkkia. Aikuisethan ovat tietty syöneet "salaa" karkkia muulloinkin. Tai mistäpä minä tiedän, ehkä lapsetkin ovat. Joka tapauksessa legitimoitu karkkipäivä siis.

Viime viikon lauantaina oli myös Tapanilan Erän liigamatsi. Kahvila Erätauossa osataan tehdä hinta-laatu-suhteeltaan erinomaiset irtokarkkipussit à 2 euroa. Salmiakinsyöjät on erityisesti huomioitu, sillä tarjolla on aina pusseja jotka keskittyvät pelkästään ammoniumkloridijohdannaisiin tuotteisiin. No, tänä lauantaina istuin sitten karkkia rouskuttavien lasten keskellä pystyen nauttimaan vain hyvästä salmiakintuoksusta. Ja Eräkin hävisi.

Junassa on hauska matkustaa...

Pyörähdin Tampereella, ja tullessani töistä - huolimatta ennakkoon nautitusta näkkileipätäytteestä - jouduin nielaisemaan kaksi kertaa, kun matkalehteä ostaessani olivat laittaneet hedelmäturkkarit kassalle. Välttääkseni kiusauksen myös tarjoilukärryn tullessa ostin päivälliseksi junaan mukaan sushia. Se toimi, ja kärrystä tuli ostettua vain kahvi. Paluumatkalla ostin jo kioskista mennessä mukaan ruisleivän ja vissyn.

Mieleeni tuli, että karkin syönti on asia, jonka liitän nimenomaan yksinoloon. Niihin parhaisiin rauhallisiin yksinäisiin hetkiin, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Kuten juuri junamatkoihin, jotka ovat tunnetusti ihmisen parasta aikaa. Tätä pitääkin pohtia syvällisemmin vuoden mittaan. Tällä hetkellä nautitaan vain suhteellisen mukavasti sujuneesta ensimmäisestä viikosta. 359 päivää jäljellä!

Matkustuskielto työkavereille?

Meillä on siitä mukava työpaikka, että kollegat tuovat aina jotain pientä, kun käyvät ulkomailla. Yhteisöllisyys kasvaa ja kahvitilasta löytyy aina jotain pientä naposteltavaa.

Karkkilakon kannalta huonompi asia on, että kollegat sattuneesta syystä matkustelevat varsin paljon. Ja haluavat usein tuoda tuliaisiksi oman maansa makeisia. Ja että kahvitila on minun työhuoneeni ja ulko-oven, minun työhuoneeni ja printterin, minun työhuoneeni ja kahvikoneen sekä minun työhuoneeni ja vessan välissä.

Mistä tätä suklaata oikein tulee...

Jostain syystä perheemme yleisesti ja minä aivan erityisesti saimme hillittömän määrän suklaata tänä jouluna. Koska olin jo päättänyt karkkilakosta, tein tietysti parhaani a) syödäkseni mahdollisimman paljon mainittua herkkua vuoden 2011 puolella ja b) tyhjentääkseni talon ylimääräisestä suklaasta, jonka tiedetään kuiskuttelevan kaapissa.

Seulani ei kuitenkaan ollut riittävän tarkka: eilen löytyi pussillinen konvehteja, jotka ovat muistaakseni peräisin lankomiehen antamasta herkkukorista, ja tänään löytyi yksi Fazerin sininen, jonka olin ostanut kaiken varalle jonkun joululahjan lisukkeeksi.

Vien ainakin nuo konvehdit huomenna töihin. Poissa silmistä, poissa mielestä on minun mottoni näissä karkkiasioissa

Ensimmäiset 45 tuntia 19 minuuttia

No niin, lakko meinasi kestää kokonaiset 18 minuuttia, kun uudenvuonyön huumassa otin jo käteeni fasupalan. Tuo kauppojen itsepetosta ruokkivalla tavalla keksihyllyyn sijoittama tuote on minulle karkkia, ja sain kuin sainkin väännettyä palan takaisin tarjottimelle muutamasta nautistusta puna- ja kuohuviinilasillisesta huolimatta. Hyvä minä!

Ensimmäisen vuorokauden aikana karkkia teki tosissaan mieli, kun olin eilisiltana yksin kotona. (Irto)karkista on näköjään tullut luonteva osa, kun vietän laatuaikaa itseni ja hyvän kirjan kanssa. Söin pähkinä-rusinasekoitusta ja omenan. Onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin melko nopeasti.

Olin jo tiedostanutkin mikä olisi työpäivien suurin haaste: se, että päivää venyy niin pitkäksi että lähtiessä on nälkä. Silloin helpoin ja nopein tapa löytää balanssi on ollut ostaa karkkipussi rautatieasemalta. Tätä vastaan voi taistella pitämällä näkkileipää työhuoneessa. Tänään kaapista löytyi onneksi osaston joulujuhlasta ylijääneitä suolakeksejä.

Tiedän paikan kamalan...

Olen ollut onnekas hammasluugeenien suhteen, sillä 39-vuotiaana minulla oli vain yksi isompi ja kaksi pientä paikkaa hampaissa. Vuosi 2011 muutti tilanteen ikävällä tavalla, ja olin tuon tuostakin hammaslääkärin tuolissa porattavana. Koska hammaslääkärikäynti on itselleni melko tuskallinen kokemus lonksuvan vasemman leuan vuoksi aloin ajatella asioita.

Rehellisimmällä hetkellä tein sen selkeän havainnon, että karkin syöminen oli alkanut ryöstäytyä lapasesta. Aikaisemmin söin silloin tällöin (en edes viikottain) salmiakkia, mutta pikku hiljaa määrät olivat nousseet niin että karkkia tuli syötyä 1) isommissa erissä 2) useamman kerran viikossa 3) mitä tahansa laatua. Niin sanotulla läpipasko-aineenvaihdunnalla varustettuna himoliikkujana karkin syönti ei aiheuttanut painoon liittyviä ongelmia, mutta hampaat siis alkoivat rapistua.

Kokeilin ensimmäisen, helmikuisen hammaslääkärikauhukäynnin jälkeen asettaa itselleni karkkipäivää: vain pieni pussi karkkia viikossa, ja vain lauantaisin. Päätös piti ehkä kolme viikkoa. Kun hammaslääkärikäynneistä alkoi vuoden mittaan tulla tapa, eikä vasemmalla puolella pysty vieläkään puremaan, päätin että täyslakko on ainoa oikea ratkaisu minulle, tähän ongelmaan. Vuosi mennään siis kokonaan ilman ja sitten katsotaan, osaanko olla kohtuukäyttäjä.