Irtokarkin lisäksi minulle ei oikein muu makea maistu. Ainoa, johon silloin tällöin on pakko ryhtyä, on berliininmunkki. Karkkilakkoa pohdiskellessani mietin, kuinka ylettömään berliininmunkin syöntiin makeanhimo vuoden aikana vielä johtaisi.
No, vuoden ensimmäinen munkki on nyt syöty. Lounaaksi torstaina. Juuri sellainen työpäivä, joita ei pitäisi olla: aamiainen kuudelta, aikaisin töihin, ja sitten kokouksessa pitkälti iltapäivään. Ei ehdi syödä eikä käydä vessassa. Juuri silloin se berliininmunkki tuntuu kaikkein rationaalisimmalta lounaalta.
No, jos kahdentoista berliininmunkin syömisellä tästä vuodesta selviää, niin sen vielä keho ja hampaa kestävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti