Unissas!

Ensimmäinen karkinsyöntipainajainen takana. Taustaksi kerrottakoon, että perheen tuki karkkilakolle on olematonta. Joka lauantai he kaikki kolme muistavat karkkipäivänsä ja neuvottelevat aherasti siitä, minkälaista karkkia lähi-Alepasta tällä kertaa haetaan. Karkkeja ei suinkaan syödä salaa oman huoneen hämyssä, vaan hyvinkin usein minun läsnäollessani. Karkkipusseja jätetään myös - avonaisina - lojumaan pitkin kämppää.

Nyt poika oli iltapäivällä synttäreillä ja hänelle hankittu Bilar-pussi vainosi minua pitemmän aikaa puhelinpöydältä käsin. Kotiin saavuttuaan poika avasi pussin ja vaino jatkui entistä tehokkaampana avatun pussin kuiskaillessa houkutuksiaan.

Eipä siis ihme, että lukiessani Pekka Haaviston Pantteri-salmiakin syönnistä aamun Hesarista mieleeni palautui aamuyön painajainen, jossa olin rynnännyt kyseiselle Bilar-pussille ja lakosta piittaamatta ahminut sen sisällöstä hyvän matkaa puolet sisuksiini ennen kontrollin palaamista. Mutta vain unirepsahdus siis. Hyvin eläväinen tosin....

Sokerin parantava vaikutus

Olen nyt muutaman päivän maannut sairaana sängynpohjalla, ja pakko on todeta että irtokarkkihimo on käynyt melkoiseksi. Tuntuu kohtuuttomalta, ettei läpeensä kurjaa olotilaansa voi helpottaa kuin inkivääri-hunaja-vedellä, Villi Pohjola -dvd:llä ja buranalla. Avain tässä(kin) vaikeassa tilanteessa on se, että karkkia ei ole koko talossa.

O-ou

Helmikuun berliininmunkki tuli syötyä jo tänään. Lounaaksi.

Kyllä, sellainen päivä. Nyt syön popcornia iltapalaksi.